Haaveilen toisesta tietokoneesta (pienemmästä), jota voisin käyttää kirjoittamiseen. Tässä kun on surkea näppis ja kone on myös aivan liian suuri repussa kuljetettavaksi. Tämä on sellainen pöytäkannettava. Toisaalta uusi tietokone olisi isompi investointi, joten harkitsen vielä. Jospa tämä haave onkin vain ohimenevä.
Helposti käy niin, että haluan itselleni asioita ja kun saan niit, alankin haluta jotain muuta. Ahneuteni on pohjaton kaivo.
En ole mikään shoppailufriikki, mutta jos haluan jotain kovasti, yleensä hankin sen ennemmin tai myöhemmin. Joskus hankin myös asioita, joita en ole ajatellut hankkivani. Houkutuksia on kaikkialla ja oikeanlaisella fiiliksellä (palkkapäivän huumassa) saattaa mukaan tarttua jotain todella turhaa.
Vaikka en ole koukussa shoppailuun, minun ei ole kovin vaikea ymmärtää niitä jotka ovat. Ostaminen tuo tietynlaisen fiiliksen, jonkinlaisen vallantunteen. Hetken ajan voi tuntea itsensä rikkaaksi ja kaikkivoivaksi, vaikka itse asiassa ostoksen jälkeen on köyhempi.
Senkö takia teen töitä, että voisin kuluttaa rahat miten haluan ja ruokkia ahneuttani? Yksin elävän vuokrakulut ja kiinteät menot ovat suhteellisen suuret, mutta toisaalta jäljelle jääneen rahamäärän voi käyttää kysymättä lupaa keneltäkään.
Vai olisiko Jumalalla jotain sanottavaa minun rahankäytöstäni?
Puoli tuntia päivässä 