Jeesus! Kutsut väsyneitä luoksesi, kutsut sairaita luoksesi, kutsut meitä kaikkia eri tavoin särkyneitä, katkeroituneita ja syntiemme raastamia ihmisiä luoksesi. Sinä et koskaan, et koskaan käännä meille selkääsi ja hylkää meitä oman onnemme nojaan toivottomina tapauksina.
Sinä tulet luoksemme haisevan likakaivon pohjalle, istut viereemme ja tarjoat meille elämää, vaikka olemme jo valinneet kuoleman. Sinä nostat meidät uuteen elämään sinun lapsinasi.
Sinä tulet luoksemme hädässämme, olet läsnä meidän kivussamme ja kuljet kanssamme, kun emme jaksa edes katsettamme maasta kohottaa. Silloinkin, kun olemme juuttuneita katkeruuteen, vihaan ja sydämemme on tulehtunut, sinä tulet luoksemme. Et ankarana ja vaativana, vaan lempeästi rakastaen.
Yhtä en ymmärrä, -sinun rakkauttasi. Yksi on minulle liian suurta käsittää, – sinun armosi. Miten sinä voit yhä rakastaa? Kuinka sinä et jo luovuta?
Puoli tuntia päivässä 