Seurakunta on parhaimmillaan hyvin erilaisten ja eri taustoista tulevien ihmisten yhteisö, jossa jokainen saa tuntea olevansa rakastettu ja hyväksytty omana erilaisena itsenään.
Meidän pitäisi seurakunnissamme nähdä jokainen seurakuntalainen rikkautena. Ei rahallisesti, vaan arvokkaana Jumalan valtakunnalle ja seurakunnalle. Jokainen ihminen on arvokas, ja täällä maan päällä jonkun syyn takia, taivaallista tehtävää varten.
Enemmän kuin erilaisuutta, pitäisi mielestäni pelätä samanlaisuutta ja yhteen muottiin tunkemista.
Seurakunnassa on parhaimmillaan hyvin eri-ikäisiä ihmisiä, nuoria ja vanhoja, erilaisista sosiaaliluokista ja kulttuuritaustoista tulevia sekä erilaisilla elämänkokemuksilla varustettuja ihmisiä.
Kuitenkin, kun katson seurakuntia tänä päivänä (ainakin täällä pääkaupunkiseudulla), näen joitakin asioita, joita ihmettelen.( Ja pahoitteluni, että nämä havaintoni ovat nyt vapaiden suuntien seurakunnista, mutta tunnen ne parhaiten. )
Ihmettelen sitä, että seurakunnat ovat pitkälti jakautuneet nuorten tai vanhojen ihmisten suosimiin seurakuntiin. Tai sitten seurakunnan sisällä on jakaannuttu niin, että nuorilla on oma jumalaanpalveluksensa ja vanhoilla omansa. Surullista tässä on mielestäni se, että eri-ikäiset ihmiset eivät välttämättä kohtaa seurakunnan sisällä toisiaan, eivätkä opi kunnioittamaan ja rakastamaan toisiaan.
Eriytyminen on omiaan ruokkimaan ennakkoluuloja. Nuoret kenties ajattelevat, että vanhempien tilaisuuksissa on tylsää ja vanhemmat ihmiset ehkä kiusaantuvat nuorten ihmisten musiikista.Vaikka mitä väliä sillä lopulta on, millainen on ylistyksen ilmentämismuoto, harras hiljentyminen vai iloiset ylistyslaulut, sillä Herra on sama, Jeesus Kristus, jota korotetaan.
Olen lopen kyllästynyt siihen, että nuoret väheksyvät vanhempien ihmisten seurakuntakulttuuria ja siihen, että nuorekkaissa seurakunnissa hiljaisesti ylenkatsotaan vanhempien seurakuntien harrasta jumalanpalveluselämää ja hengellisen laulukirjan laulujen tai virsien veisaamista.
Nyt seuraa valitettavasti pari sanaa musiikista. En ymmärrä, miksi virsien ja hengellisten laulujen pitäisi väistyä uusien ylistyslaulujen tieltä. Tai mitä merkitystä sillä on, seisotaanko tilaisuuksissa silmät kiinni ja kenties kädet kohotettuna vai istutaanko ja seurataan sanoja kirjasta?
Eikai se, että lauletaan tietyllä tavalla tuo Jumalaa jotenkin lähemmäs meitä? Nähdäkseni uudet ylistyslaulut on vain erilainen tapa ylistää Jumalaa laululla. Minua kuitenkin häiritsee joskus se, että uudenlaista ylistysmusiikkia käytetään ikään kuin jonain välineenä tai avaimena Jumalan läheisyyden kokemiseen. Joskus mietin, että ajatellaanko musiikin toimivan ikään kuin mantran tavoin, että se musiikki jotenkin avaa jonkun yhteyden taivaaseen ja kokemuksiin?
Uskon kyllä, että yhdessä seurakunnan kanssa laulaminen voi koskettaa syvältä. Ylistyksen laulaminen Jumalalle, hänen kiittämisensä on ihanaa, tapahtui se sitten miten tahansa. En tosin ymmärrä sitä, miksi tämä ”uudenlainen” ylistyskulttuuri nyt onkin yhtäkkiä se ainut oikea tapa laulaa.
Taidan olla väärä ihminen kirjoittamaan tästä, koska en ole musiikin enkä seurakunnan suhteen mikään asiantuntija. Voin siis puhua ihan hölmöjäkin.
Haluaisin jotenkin kuroa umpeen kuilun nuorten ja vanhempien kristittyjen välillä.Sen kuilun, joka ajaa vanhukset pois seurakunnista, joissa on omaksuttu uusi ylistyslaulukulttuuuri, tai ajaa nuoret omiin tilaisuuksiinsa tai uusiin seurakuntiin. Kuitenkin me tarvitsemme toisiamme ja seurakunta on parhaimmillaan erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten sekametelisoppa.
Ymmärrän nuorten kaipuun yhteisöllisyyteen, nuoret kaipaavat saada olla osa omanikäistensä porukkaa. Entäpä, kun nuoret aikuistuvat ja huomaavat olevansa liian vanhoja nuortentilaisuuksiin ja ne aikuisten tilaisuudet edustavat jotain ”tylsää”? Jos nuoret ovat tottuneet ylistämään Jumalaa ylistysbändin, pimennetyn huoneen ja värivalojen kanssa, niin voi olla, että sitten sunnuntaiaamun auringonvalossa seurakunta ehkä näyttää hieman erilaiselta.
Kuten sanoin, en ole mikään asiantuntija missään. Kuitenkin minusta tuntuu, että (ainakin vapaiden suuntien) seurakunnat Suomessa ovat suuren murroksen keskellä. On edellä kuvaamani jakautuminen perinteisiin ja moderneihin seurakuntiin ja seurakuntien sisällä jakoa nuoriin ja vanhoihin. Ja usein juuri seurakuntien musiikkiin konkretisoituu tämä jakaantuminen.
Kunpa me voisimme seuakunnissa elää yhdessä sovussa kaikki nuoret ja vanhat, ja eri tavoilla asioista ajattelevat ihmiset. Kunpa me erilaiset seurakuntalaiset voisimme kaikki olla yhtä perhettä.
Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. Ef. 4:2-3
Puoli tuntia päivässä 
En ole musiikki-ihmisiä ja yleensä olen taipuvainen väheksymään musiikin merkitystä, mutta kyllä sillä taitaa sittenkin aika suuri merkitys olla, koskapa se voi jakaa seurakuntalaiset eri tilaisuuksiin. Ei kai sille oikein mitään mahda, ihmiset viihtyvät erilaisissa ilmapiireissä. Näkisin musiikkimaun ja itse musiikin sinänsä ehkä kuitenkin enemmän maallisena/sielullisena kuin hengellisenä asiana. Itse pidän enemmän hartaasta, rauhallisesta ympäristöstä jossa minä pystyn paremmin keskittymään ja syventymään päivän sanaan ja virsien sanoituksiin niin että ne pääsevät puhuttelemaan ja virvoittamaan.
Kiitos asiallisesta ja vakavasta kirjoituksesta! On surullista, että tällaiset ennakkoluulot ja erimielisyydet ajavat uskovaisia eri ryhmiin jopa samoissa seurakunnissa. Tietysti on muitakin syitä, kuten erilainen suhtautuminen Pyhän Hengen armolahjoihin, erilaiset tulkinnat lopunajoista (suuri herätys vs. suuri luopumus/eksytys vs. sekä herätys että luopumus/eksytys). Sitten on eräs valitettava tosiasia: aika monissa länsimaisissa seurakunnissa huomattava osa jäsenistä on vain osittain sitoutunut palvelemaan Jumalan heille antamilla lahjoilla seurakuntaa. Suhteellisen pieni, tosin innokas, vähemmistö pitkälti hoitaa esim. evankelioimis-, rukous-, sielunhoito-, diakonia- yms. palvelutöitä ja vapaaehtoistehtäviä. Rukoillaan, että Jumala saa ihmeellisesti yhdistää uskovia ja aktivoida meitä kaikkia toimimaan valtakuntansa leviämiseksi. Siunattua ja rohkaisevaa kevään jatkoa!
Kiitos kommentista ja pahoittelut että reagoin siihen vasta nyt. Hyviä huomioita, erottavia asioita on niin monia ja se on surullista. Toisaalta on hyvä, että meillä on vapaus ajatella asioista eri tavoin, eikä joku ”keskustoimisto” sanele ”ainoita oikeita” käsityksiä asioista, kuten vaikkapa musiikista tai armolahjoista. Helposti kuitenkin rakennamme erilaisista käsityksistämme erottavia muureja emmekä näe ihmisiä muurien takana. Olen myös huomannut saman, että seurakunnan tehtävät kaatuvat pienen joukon harteille. Tarvitsemme tosiaan sitä, että Jumala saisi yhdistää meitä uskovia. Seurakunnissa on asioita, jotka eivät toimi (ja me ihmiset olemme se seurakunta.) Muutosta tarvitaan, mutta se on vaikeaa ja pelottavaa. Joku minua viisaampi sanoi joskus, että meissä on luontaista muutosvastarintaa, joka murtuu vasta, kun paikallaan pysymisen tuska käy suuremmaksi kuin muutoksen pelko. Ehkä siis tietynlainen tyytymättömyys on paikallaan, jotta jotain joskus muuttuisi..
Siunattua kevättä sinullekin!
Kiitos kommentoinnista, Häivähdys!
Niinhän se taitaa olla, että ihmiset viihtyvät erilaisissa ilmapiireissä ja meillä on myös erilaisia musiikkimieltymyksiä. Onhan se toisaalta rikkaus, että on erilaisia seurakuntia ja tilaisuuksia. Ja kyllä Pyhä Henki yhdistää kristittyjä huolimatta erilaisista seurakuntakulttuureista ja tavoista. Taivaassa viimeistään sitten palvotaan Jumalaa kaikki yhdessä. 😉
Minäkin viihdyn rauhallisessa ja hartaammassa ilmapiiriss. Pidän ylistyslauluistakin kyllä, mutta en liiasta räminästä, värivaloista ym. 😀
Kiitos jälleen tärkeästä ja pohdiskelevasta kirjoituksestasi! On surullista, että musiikki-, saarna-, rukous- ja yleensä jumalanpalvelusmuotoihin liittyvät asiat sekä osittain ikäerot ajavat uskovaisia eri leireihin jopa samojen seurakuntien sisällä. On toki muitakin syitä näihin erimielisyyksiin: jotkut uskovaiset uskovat kokosydämisesti Pyhän Hengen armolahjoihin ja suureen herätykseen ennen Jeesuksen takaisintuloa, jotkut ovat varauksellisia ja jotkut odottavat vain suurta luopumusta ja eksytystä näinä lopunaikoina. Sitten on tämä monien länsimaisten seurakuntien perusongelma: Usein vain alle puolet jäsenistä on täysillä sitoutunut palvelemaan epäitsekkäästi, innokkaasti ja ahkerasti Jumalaa kotiseurakuntiensa palvelutyön välityksellä. Kuuluin Suomessa erääseen herätyskristilliseen seurakuntaan. Sillä on n. 700 jäsentä. Havaintojeni mukaan sunnuntaikokouksissa kävi (pyhäkoulu- ja kirkkokahviryhmät yms. ihmiset pois lukien) n. 20-150 ihmistä, rukouskokouksissa n. 10-30, seurakunnan virallisissa vuosikokouksissa n. 50-150 jne. Nuorisotyöntekijän mukaan nuorten ja nuorten aikuisten illoissa kävi viimeisen parin vuoden aikana n. 30-40 ihmistä. Soppakirkossa kävi ehkä n. 70-100 ihmistä. Käytännössä seurakunnan tärkeitä päätöksiä, esim. pastorien ja vanhimmiston jäsenten valinnoista, teki melko pieni, tosin innokas ja aktiivinen, vähemmistö. Onneksi on useita länsimaisia seurakuntia, joissa jäsenet ovat selvästi aktiivisempia ja osallistuvampia. Rukoillaan, että näitä seurakuntia olisi jatkossa selvästi enemmän! Siunattua ja rohkaisevaa kevään jatkoa!
Kiitos kommentista, Steve. Hyviä huomioita, erottavia asioita on niin monia ja se on surullista. Toisaalta on hyvä, että meillä uskovilla on vapaus ajatella asioista eri tavoin, eikä joku ”keskustoimisto” sanele ”ainoita oikeita” käsityksiä asioista, kuten vaikkapa musiikista tai armolahjoista. Helposti kuitenkin rakennamme erilaisista käsityksistämme erottavia muureja emmekä näe ihmisiä muurien takana. Olen myös huomannut saman, että seurakunnan tehtävät kaatuvat pienen joukon harteille. Tarvitsemme tosiaan sitä, että Jumala saisi yhdistää meitä uskovia. Seurakunnissa on asioita, jotka eivät toimi (ja me ihmiset olemme se seurakunta.) Muutosta tarvitaan, mutta se on vaikeaa ja pelottavaa. Joku minua viisaampi sanoi joskus, että meissä on luontaista muutosvastarintaa, joka murtuu vasta, kun paikallaan pysymisen tuska käy suuremmaksi kuin muutoksen pelko. Ehkä siis tietynlainen tyytymättömyys on paikallaan, jotta jotain joskus muuttuisi..
Siunattua kevättä sinullekin!