Minä olen Jeesuksen oma ja hän on minun…
On vaikeaa sanoittaa uskoa Jeesukseen, niin vaikea löytää sanoja sille, mitä Jeesus on ja mitä hän minulle merkitsee. Ihailen ihmisiä, jotka pystyvät puhumaan uskostaan avoimesti ja mainitsemaan Jeesuksen puheissaan luontevasti kaikkialla.
Välillä mietin, että haluanko minä omia Jeesuksen itselleni, pitää uskoni salaisuutena, jonain erityisenä lahjana, joka on vain minulle uskottu. Kuitenkin Hän on itse sanonut tulleensa kaikkia varten, ei vain minua tai omaa piiriäni. Jeesus kuoli jokaisen ihmisen syntien puolesta, sovittaen kaikki maailman ihmiset, lahjoittaen pelastuksen jokaiselle. Kunpa ymmärtäisin tämän kokonaan. Ilosanoma Jeesuksesta koskee aivan jokaista ja jokaisella on oikeus kuulla se, ymmärtää se ja uskoa siihen.
Jumalan sydän kaipaa jokaista ihmistä luokseen, jokainen ihminen on hänen luomansa, jokainen ihminen on ihme, jokaisen ihmisen Jeesus on sovittanut. Jumala itkee jokaisen ihmisen puolesta ja hänen sydämensä etsii ihmisiä. Hän ei ole kiinnostunut niistä yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka ovat turvassa, vaan hän jättää heidät löytääkseen yhden kadonneen, sen yhden, joka on lohduton ja vailla toivoa.
Millä oikeudella minä sitten olen hiljaa? Millä oikeudella minä vaikenen siitä toivosta, joka elää sydämessäni. Millä oikeudella minä pidän sen valon itselläni, joka minussa on? Millä oikeudella minä vieläpä yritän antaa sen vaikutelman, että tuo valo on peräisin minusta itsestäni?
Vaikenenko minä, koska kuvittelen, etteivät nuo toiset ansaitse toivoa, joka minulla on? Kuvittelenko olevani yksi ”harvoista ja valituista Jeesuksen omista”, ikään kuin olisin jotenkin parempi muita? Onko ylimielisyyteni minut mykistänyt? Jumala armahda!
Haluaisin, että Jeesus näkyisi minusta puheissani, ettei kellekään jäisi epäselväksi, missä on minun toivoni. Vielä enemmän haluaisin kuitenkin, että ihmiset voisivat ymmärtää, että Jeesus ei ole vain minun Jumalani, tai joidenkin tietynlaisten, ”pyhien” ihmisten Jumala, vaan koko maailman Herra ja pelastaja. Haluaisin, että ihmiset eivät näkisi vain siloiteltua, ”(teko)pyhää versiota” minusta. Haluaisin suostua olemaan saviastia. Tämä seuraava raamatunpaikka tiivistää sen, mitä haluaisin sanoa.
Sillä Jumala, joka sanoi: ”Loistakoon valkeus pimeydestä”, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.
Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. 2. Kor 4:6-7
Suhde Jeesukseen on toisaalta hyvin henkilökohtainen asia, jollain tavalla jopa pyhä. Tuntuu kovin vaikealta ja liian henkilökohtaiseltakin ottaa arkipäiväiseen keskusteluun mukaan jotain niin herkkää ja syvää, kuin oma usko ja Jeesus. Ja kuitenkin kaipaan sitä, että voisin olla avoin ja sanoa suoraan niitä asioita, joita aidosti olen ja ajattelen. Aitoudessa, rehellisyydessä ja totuudellisuudessa minulla on vielä paljon kasvun varaa. Tiedän, että minulla on oikeus olla se mikä olen ja kuitenkin häpeän ottaa sitä omaa tilaa ja olla oma itseni kaikkialla.
Olen miettinyt näitä asioita, koska viime aikoina olen kohdannut ihmisiä, joista ”ikään kuin näen”, että he kaipaavat Jumalaa ja etsivät toivoa. Tunnen kuitenkin itseni niin avuttomaksi ja epäröin.
Jeesus, mitä minä voin tehdä?
Puoli tuntia päivässä 