Tästä alkaa joulu

Normaali

Vaivaako kiire ja stressi, eikä joulutunnelmasta ole tietoakaan?  Varsinkin nyt kun ei ole lunta (ainakaan täällä etelässä), voi olla vaikea uskoa, että pian on joulu. Minulla on salainen resepti joulutunnelmaan: Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuus.

Oma jouluni alkaa aina Kauneimmista joululauluista. Tarkalleen ottaen siitä hetkestä, kun istun täpötäydessä kirkossa ja ilmoille kajahtavat ensimmäiset sanat laulusta ”Arkihuolesi kaikki heitä. (Joskus ensimmäinen laulu on toki joku muu).

Tänä vuonna olin laulamassa Kallion kirkossa. Parina vuonna olen ollut Johanneksen kirkossa, kerran Tuomiokirkossa ja joskus lähelläni olevissa kirkoissa, täällä kun niitä riittää. Tässä tilaisuudessa turha muodollisuus oli karsittu, keskityttiin laulamiseen ja sanat puhuivat puolestaan.  Uskon, että moni muukin pysähtyi miettimään sanoja ja sai maistaa ripauksen taivasta.

Kaupallistuneen joulun keskellä nämä yhteislaulutilaisuudet tuovat ihmisille lämpimän tuulahduksen jostakin aidosta. Perinteisissä joululauluissa on jotain, mikä puhuttelee suomalaista syvältä. Itselleni puhutteleva on ollut laulu Me käymme joulun viettohon, mutta tänä vuonna jäi erityisesti mieleen toiseksi viimeisenä laulettu Tulkoon joulu. Siinä on aitoa joulun sanomaa.

Iloitsin myös siitä, että mun uusi suosikkilaulu viime vuodelta laulettiin tänäkin vuonna. Minna Salmelan Joulun lahja on lasten virsikirjasta ja yksinkertaisuudessaan kaunis.

Lopuksi lauloimme seisaaltaan Maa on niin kaunis urkujen pauhatessa. Mikä onkaan hienompaa kuin kirkko täynnä ihmisiä, jotka laulavat täysin palkein ”Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi”. 

Tästä alkaa joulun odotus

20151215_230352 (2)

Päivä täynnä kiitollisuutta

Normaali

IMG_0013

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänään mielen on täyttänyt kiitollisuus.

Itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys, se on siunaus, jonka arvoa ei aina ymmärrä. Meillä on aihetta kiitokseen. Vaikka ilmassa leijuu epävarmuutta ja maamme tulevaisuus huolettaa monia, niin tänään voimme kuitenkin olla kiitollisia rauhasta ja vapaudesta.

Tänä viikonloppuna olen muutenkin havahtunut kiittämään. Olen niin kiitollinen kaikesta siitä hyvästä mitä mulla on ja ennen kaikkea siitä, kuka Jumala on ja mitä Hän on luvannut minulle.

Jeesus on itse luvannut olla kanssani kaikki päivät maailman loppuun asti (Matt 28:20), minun elämäni on nyt hänen käsissään. Saan levätä luottamuksessa, että Jumala pitää kaikista asioistani huolen (matt 6:25-34). Hän myös varjelee minua pahalta (ps 91) .Ja hän antaa minulle ikuisen elämän, jota kukaan ei voi minulta riistää (joh. 10:27-28).

Ja vaikka maailma huojuisi ja vuoret järkkyisivät, hänen rakkautensa minuun ei  järky, eikä rauhanliittonsa horju – tai niin kuin vanha käännös sanoo, hänen armonsa ei minusta väisty, eikä hänen rauhanliittonsa horju. (jes 54:10). Se liitto solmittiin ristillä ja se on edelleen voimassa. Jeesuksen uhrin tähden Jumala antaa anteeksi rikkomukseni, eikä enää milloinkaan muista syntejäni (Jer 31:34/Hepr 8:12) Ja kaiken kukkuraksi mikään – ei mikään(!) voi erottaa minua Jumalan rakkaudesta,joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa. (room 8:31-39)

Kiitos!

 

 

 

 

Itsekäs rukous

Normaali

Jumala, kun maailma huutaa ja kirkuu tuskasta ja uutiset ovat täynnä toivottomuutta ja pelkoa, minä juoksen sinun luoksesi, sinun turviisi. Kun koko maailma rukoilee Pariisin puolesta, minä tulen sinun luoksesi, Jumalani, oman itsekkään pyyntöni kanssa.

Jumalani, olethan minun Jumalani? Minä kaipaan tuntea sinut ja sinun voimasi omassa elämässäni. Jumala, minä en jaksa kantaa koko maailman painoa harteillani. Sitä pahuutta, joka maailmassa velloo, minä en ymmärrä, enkä jaksa kestää. Minä juoksen sinun turvaasi, Jumalani. Pidäthän minusta huolen?

Minä olen itsekäs ja valitsen tietämättömyyden, rajoitan informaatiotulvaa. Minä en jaksa tuntea koko maailman tuskaa, olen väsynyt kantamaan murhetta asioista, joihin en voi vaikuttaa. Minun pieni sydämeni ei pysty koko maailman kipua edes tuntemaan, vaan jää haukkomaan henkeään kärsimyksen edessä: niin paljon kuolemaa, niin paljon toivottomuutta, niin paljon mustaa ja pimeää tyhjyyttä, sokeaa vihaa ja vääryyttä.

Jumala,  tänään minä en jaksa rukoilla Pariisin puolesta, vaikka haluaisin. Minun elämäni on tässä ja siihen mahtuu juuri ja juuri niiden ihmisten tuska, jotka minä tunnen. Jumala, annathan minulle voimaa olla lähimmäinen, olla ystävä heille, jotka olet elämääni antanut. Minä tahdon kantaa näitä ihmisiä sinun eteesi. Niitä monia, joiden elämässä sinä olet Herra ja niitä, jotka eivät sinua vielä tunne. Tahdon siunata kaikkia heitä, joilta kärsimys on vienyt toivon, tai yrittää sen viedä. Sinä olet sanassasi luvannut niin paljon, näytä siis että se sana pitää, osoita uskollisuutesi!

Jumala, sinä tunnet minun sydämeni haurauden, kaikkien ystävieni elämän haurauden. Ethän anna kenellekään meistä enempää, kun voimme kestää? Ja jos jollekulle annatkin, niin olethan hänen rinnallaan ja valmistathan hänelle myös tien ulos? Sinä olet itse luvannut olla meille kaikki, mitä tarvitsemme. Sinuun me tahdomme luottaa. Sinun turviisi paeta.

Jeesus, sinä ihmeellinen pelastaja, tule ja auta meitä!

Kun ympärillä pimenee

Normaali

Syksyn pimentyessä usein toivokin himmenee. Voimat hiipuvat yhtäaikaa valon kanssa ja tekisi mieli mennä talviunille, nukkua huhtikuulle ja heräillä kevääseen yhdessä narsissien kanssa.

Kuitenkin ilman syksyä, talvea ja loppumattoman tuntuista pimeää kautta, en osaisi arvostaa valoisaa kesää ja iloita siitä. Pimeys myös muistuttaa siitä, kuinka tärkeää valo on. Pimeänä pienetkin valonsäteet näkyvät kirkkaammin.

En juurikaan seuraa uutisia tai politiikkaa, vaan elän onnellisena uutispimennossa. Kuitenkin jopa minusta tuntuu, että elämme epävarmoja aikoja. Kukaan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. En kuitenkaan halua kauhistella maailman pimeyttä ja maalailla kauhukuvia seinille, mielestäni se ei ole kristittyjen tehtävä.

Uskon, että meidän Jeesukseen uskovien tehtävä on kertoa muuttumattomasta toivosta ja rauhasta, jota eivät olosuhteet horjuta. Olosuhteet voivat kyllä viedä rauhallisuutemme, mutta on olemassa rauha, joka kestää silloinkin kun pelkäämme, itkemme, murehdimme ja koemme tuskaa ja toivottomuutta. Se on se rauha, jonka Jeesus on jättänyt sanoen:  Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Joh 14:27

Se rauha ei perustu minun tunteisiini eikä edes järkeeni, vaan se on sitä rauhaa, joka ylittää ymmärrykseni ja käsityskykyni, niin kuin Filippiläiskirjeessä sanotaan:

Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. Fil 4:6-7.

Se rauha varjelee sydämeni ja ajatukseni, niin, että pysyn Kristuksessa Jeesuksessa silloikin kun minulla on joku ”hätänä” tai vaikka jotain ikävää tapahtuu. Jos oma pieni maailmani romahtaisi tai tulisi joku paha maailmanlaajuinen kriisi, niin minä saan aina saattaa huoleni ja tuskani Jumalan tietoon ja hänen rauhansa, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee minut niin, että pysyn Jeesuksessa.

Onko tämä siis lupaus siitä, että vaikka maailmassa tapahtuisi mitä, Jumala varjelee sydämeni ja ajatukseni? Vaikka minulle tapahtuisi mitä, niin Jumala pitää huolen siitä, että pysyn Kristuksessa, jos vain tuon hänen tietoosa kaiken, mitä sydämessäni on, enkä piilota sitä häneltä.

Nyt vasta ensimmäisen kerran ajattelin sitä näin… Olen aiemmin vain lukenut tuon kohdan,että ”älkää olko mistään huolissane” ja harmitellut, kun olen huolissani niin paljosta ja miten vaikea on luottaa Jumalaan. Mutta jos tämän ajatteleekin siltä kannalta, että kun tuon Jumala tietoon kaiken, mitä sydämessäni on ja kaiken kipeänkin, niin hän varjelee minun sydämeni pysymään hänessä ja antaa yli ymmärryksen käyvän rauhan kaiken keskellä.

Valoa syksyynne ja voimia pimeyden keskelle!

Avoin kirje Jumalalle

Normaali

Kun maailma kuohuu ja huojuu puolelta toiselle,
kun myrsky sekoittaa totuuden valheeseen ja pyörittää minua ympäri, ympäri, niin että silmissäni pyörii ja askeleeni horjuvat,
kun olen sekaisin ja avuton, minä kysyn:

Onko jossain turvapaikka? Onko jossain Muuttumaton?

Jumala!
Sinä olet ollut Jumalani niin kauan, kuin muistan ja niinäkin hetkinä jotka ovat hävinneet muististani, sinä olet ollut. Sinä tiedät mistä minä olen rakennetttu ja tehty.

Minun tieni sinä tunnet tarkalleen, muistat askeleeni, jotka olen jo unohtanut, tahtonut unohtaa. Kaiken sen sinä voit kääntää siunaukseksi, senkin mustan tyhjyyden, jonne en uskalla katsoa, sinä tunnet. Sinä ymmärrät minun pelkoni, kaikkein suurimman kauhuni sinä tiedät.

Ja kun istun tässä, minä tunnen sinun kätesi ylläni ja tiedän, sinä, Jumala, olet aina ollut Jumalani ja sinä tulet aina olemaan. Vaikka pakenisin maan ääriin, sielläkin sinä olet vierelläni, sinä et minua jätä. Vaikka nousisin kapinaan sinua vastaan, sinä olet aina puolellani, kutsut minua luoksesi etkä vaadi mitään.

Et vaadi minua luottamaan, kun en pysty. Et vaadi minua uskomaan, kun en voi. Et vaadi minua edes antamaan anteeksi, ellen minä tahdo. Sinä et koskaan pakota mihinkään, vaan tahdot vapauttaa. Vapauttaa olemaan rehellinen. Vapauttaa olemaan.

Jumala, luulen, että sinä tahdot sanoa minulle jotain? Minä en kuule sinua oman kipuni lävitse, mutta ehkä sinä tiedät senkin.

Jumalani, ota kaikki mikä mieltäni painaa, jokainen möykky ja epämääräinen huoli ja raskas syksyn pimeys. Jätän ne sulle, Jeesus.

Kiitos.

Koti-illan kiitollisuus

Normaali

Lämmin teemuki kädessä ja villasukat jalassa,
ulkona pimeä ja kirpeä syysilta.
On niin hyvä olla tässä,
hyvä levätä ja nauttia hetkestä.
Pienet asiat tekevät onnelliseksi,
villasukat, rooibostee ja kaapista sattumalta löytyneet keksit.

Kiitos Jeesus kodista!

Elämän tuhlaamisesta

Normaali

Kuuntelin tänään taas tämän videonpätkän, otteen John Piperin saarnasta (vuodelta 2000). Olen katsonut sen aiemminkin ja jollakin tavalla tuo ”älä tuhlaa elämääsi” -pätkä on puhutellut ja ravistellut.

En minä halua herätä jonain päivänä huomaamaan, että olen koko elämäni jahdannut vain jotain kangastuksia, asioita, joilla ei ole mitään merkitystä ikuisuuden näkökulmasta, että olen tavoitellut elämässäni vain materiaa tai taloudellisesti turvattua elämää tai elämää, joka on mukavaa ja häiriötöntä. .

Entä jos Jumalalla onkin joku suunnitelma elämälleni? Entä jos Hän tahtoisikin viedä minut pois ”mukavuusvyöhykeeltäni”, luopumaan asioista, joita pidän itsestäänselvyyksinä. Entä jos hän tahtookin, että luotan häneen ja astun pois sieltä turvallisesta veneestä, tyrskyävien aaltojen päälle kävelemään. Olisinko minä valmis? Vai haluaisinko minä pitää kiinni asioista, joihin minulla mielestäni on oikeus?

En tahdo herätä jonain päivänä ja tajuta, että elämä meni jo ja minä tuhlasin sen aivan vääriin asioihin ja unohdin kutsumukseni, Jumalan ja ikusuuden.. Raamatussa puhutaan jossain kohtaa aarteen keräämisestä taivaaseen. Mitä ihmettä sillä tarkoitetaan? ”Käännytettyjä sieluja” vai hyviä tekoja vai mitä? MIkä on se aarre?

Mielessäni on myös suuria kysymyksiä, jotka ovat nousseet taas pintaan. Miten haluan elämäni elää? MIkä on minulle elämässä tärkeintä? Mitä minä tahdon elämälläni tehdä ja mille tahdon elämäni omistaa? Suorastaan hengästyttävän painavia kysymyksiä, joiden ajatteleminenkin tuntuu työläältä.

Kerroin yhdelle hyvälle ystävlle näistä ajatuksista ja kaipuusta löytää elämälleni joku suurempi merkitys ja mielekkyys. Hän sanoi viisaasti, että noihin kysymyksiin en heti löydä valmiita vastauksia, vaan niihin vastaamiseen menee koko elämä. Niin. Ja toisaalta hän sanoi, että elämän mielekkyys löytyy usein siitä, että elää tässä hetkessä. Ja just se ”tämä hetki” on merkityksellistä. Minulla on vain tämä hetki, seuravaa hetkeä ei vielä kukaan ole minulle luvannut. On mulla on viisas ystävä.

Tuli myös mieleen, että jos kuljen sumussa ja katson kauas eteeni, en näe mitään ja iskee paniikki, mutta jos katson lähelle, alas jalkoihini, näen mihin on turvallista astua seuraavaksi.

Vielä lopuksii tselleni mietittäväksi tämä:

Sananlaskut 9:6 

”Jättäkää haihattelu, niin menestytte, kulkekaa vakaasti viisauden tietä.” 

Tämä hamsteri tahtoisi juosta vapaana

Normaali

Jumala, minä olen väsynyt.
Uupunut tähän juoksemiseen,
oravanpyörään, josta en voi hypätä pois.
Jumala, minä olen kyllästynyt
elämään kuin hamsteri häkissään,
juoksemaan pyörässä vuosi toisensa perään.

Jumala!
Haluaisin juosta vapaana,
tehdä jotain merkityksellistä, muuttaa maailmaa,
olla mukana jossain itseäni suuremmassa,
elää todeksi sitä, mihin uskon,
ja nähdä, että työlläni on merkitys

Voi Jumala!
Miksi en voi olla tyytyväinen siihen, mitä on?
Olen niin siunattu, niin paljolla hyvällä.
Mistä tämä kummallinen levottomuus,
kaipuu jonnekin muualle?
Jos tahdot minun juoksevan oravanpyörässäni,
niin eikö se silloin ole parasta mitä voin tänään tehdä?

Minä niin tahtoisin hallita kaikkea ja tietää kaiken
ja ahdistun, kun en hallitse edes tätä hetkeä.
Unohdan, että sinä olet Jumala,
jonka käsiin saan jättää kaiken.
Jätän sinulle tämän väsymykseni oravanpyörään
ja kaikki hullut haaveet maailman muuttamisesta.
Jumalani sinä annat kaikelle työlle merkityksen!

Jumalan lapsena

Normaali

Eilen kirjoitin, että Jumala ei elä puolestani, ei kerro etukäteen ohjeita kaikkeen, eikä tahdo ohjailla minua ulkoapäin kuin sätkynukkea. Onneksi.

Uskon kyllä, että Jumala johdattaa, mutta ehkä hän antaa minun välillä kulkea hapuillen ja tietä etsien, itse asioita oivaltaen ja häneen luottaen. Ehkä Jumala hymyilee kun katsoo luomiaan lapsia, jotka opettelevat kävelemään,  kulkemaan uskossa. Aina se ei ole helppoa, ja joskus tekisi mieli ”hypätä takaisin Jumalan rattaisiin”, ja käskeä häntä työntämään minua.

Joskus hän ehkä tekeekin sen. Muistatteko sen kertomuksen jalanjäljistä hiekalla? Tarina siitä, että silloin kun emme näe Jumalaa, hän onkin kantanut meitä. Hän pitää meistä huolen vaikka emme näe. Joskus onkin ehkä aika vain istua niissä ”Jumalan rattaissa”, ja antaa hänen viedä ja luottaa siihen,  että hän ei päästä niitä vaunuja alamäessäkään menemään, vaan  pitää kiinni. Ja hän jaksaa työntää rattaat mäen päälle. Vaikka emme rattaista näe minne olemme menossa, Jumala kyllä tietää.

Kuitenkin uskon myös siihen, että joskus Jumala kannustaa meitä kävelemään itse, niin kuin viimeksi kirjoitin. Hän seisoo kyllä vierellä ja katsoo, että emme satuta itseämme,  mutta me saamme ottaa niitä askeleita itse.

”Tahdon elää tämän päivän rohkeasti…” lauletaan Exitin laulussa. Se on rukoukseni tänään, että voisin elää jokaisen elämäni päivän…pelkäämättä niin paljon dsitä,  että kaadun tai juoksen päin seinää. Jos saan olla se Jumalan pieni lapsi,  niin hän kyllä pitää askelistani huolen.

Jumala ja minä

Normaali

Jumala on luonut minut elämään ja olemaan yhteydessä häneen. Kuitenkaan hän ei voi elää puolestani, enkä voi siirtää vastuuta omasta elämästäni Jumalalle. Jumala on luonut minut elämään, mutta silti minun on elettävä elämääni itse. Hän on luonut minulle jalat, mutta minä olen se, joka kävelen. Jumala ei tee asioita puolestani, vaan tahtoo tehdä niitä kanssani ja kasvattaa minua ”kävelemään itse”.

Yritän selittää, mitä tarkoitan.

Muistan vaiheen joskus nuorempana, kun olin kuullut paljon opetusta Jumalan äänen kuuntelemisesta ja halusin tietää joka asiassa Jumalan ”mielipiteen”. Kaupassakin yritin kysyä Jumalalta ostanko tämän vai tuon jutun ja sitten painiskelin paljon sen kysymyksen kanssa, että mikä lopulta on Jumalasta ja mikä vain omaa mielikuvitustani. No, voitte kuvitella oliko siinä mitään järkeä ja olinko vähän hukassa itseni kanssa

Sitten kun jossain valintatilanteessa kysyin Jumalalta hänen tahtoaan, niin hän kysyikin multa, että ”mitä sä itse tahdot”. Se pisti ajattelemaan, ja pistää yhä.

Nyt ehkä sanoisin pari juttua sille ”nuoremmalle itselleni” tai niille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä silloin. Niille, jotka haluaisivat kovasti kuulla Jumalan äänen, jotta voisivat elää Jumalan tahdossa ja johdatuksessa. Ja ovat ehkä vähän hukassakin.

Jumala on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa ja se riittää. Raamattu on Jumalan puhetta sydämelle, sieltä opitaan tuntemaan hänet ja hänen tahtonsa. Sieltä ei tosin löydy vastausta kysymykseen valitsenko tänään sinisen vai ruskean hameen. Itseasiassa moneen kysymykseen sieltä ei löydy suoraa vastausta, mutta Raamatusta löytyy kuitenkin millainen Jumala on. Ja tavallaan se on jo vastaus. Kun tuntee hänet, tuntee ehkä, mitä hän tahtoo.

Ja joo, tiedän toisaalta, että on hienoa kuulla Jumalan ääntä ja hän on luvannut puhua meille ja puhuu. Monesti olen saanut ihmetellä sitä. Mutta minulla on toisaalta myös se kokemus, ettei ole hyvä ”paeta vastuuta” kysymällä Jumalalta juonko tänään maitoa vai piimää.

Jumala on luonut minut ja minulla on unelmia, oma tahto, kyky tehdä päätöksiä, kyky ajatella jne.,  kaikki Jumalan luomaa. Ja kun ne on hänen luomiaan ominaisuuksia, niin eikö hän halua, että minä opettelen käyttämään niitä?

Kristityissä piireissä puhutaan paljon myös siitä, että minun oma tahtoni ei ole Jumalan tahto ja se on ihan totta. Nuorempana minulla ei kuitenkaan ollut se ”oma tahto” niin vahva ja kun kuulin tällaista opetusta, ajattelin, että sillä, mitä minä tahdon ei ole merkitystä ja oma minuus pitää jotenkin kuolettaa. Mutta ei se niin ole.

Me ei olla marionetteja, joita Jumala ohjailee vetämällä naruista. Mulla oli ehkä joskus sellainen kuva Jumalasta.. ja ajattelin, että mun pitää vaan jotenkin suostua ohjailtavaksi. Jumala ei kuitenkaan ole nukketeatterin ohjaaja, emmekä me marionettejä.

Me ei olla edes koiria, hevosia tai muita eläimiä joiden on opittava tottelemaan omistajansa käskyjä saadakseen palkinnon. Ei, vaan me olemme ihmisiä, omia persooniamme, jotka Jumala on itse luonut sellaisiksi, kuin olemme. Ja hän tahtoo, että kasvetaan vielä enemmän omiksi itseksemme, sellaisiksi, millaisiksi hän on meidät tarkoittanut. Hän haluaa, että me ”opitaan kävelemään” itse.

Näitä asioita sanoisin sille hukassa olevalle nuoremmalle itselleni, joka tuskailee ja yrittää kuulla Jumalaa. Rohkaisisin nuorempaa itseäni elämään. Myös sen haluaisin sanoa itselleni, että me ei voida siirtää Jumalalle vastuuta niissä päätöksissä ja valinnoissa, joita eteen tulee. Jumala antaa viisautta kyllä, kun sitä pyydetään, mut silti meidän on itse elettävä elämää.

Jossain elämänvaiheessa rukoilin tosi kovasti, että Jumala vastaisi selvästi ja antaisi selkeän toimintasuunnitelman, mutta tietenkään sellaista ei kuulunut. Nyt ymmärrä, että se on ihan hyvä, että välillä saa itse harhailla sumussa ja oppia luottamaan.

Raamatussa puhutaan taloudenhoitajista, jotka saivat isänniltään rahaa. Osa sijoitti sen ja se raha tuotti voittoa, mutta yksi kätki sen maahan. Vertaus puhuu minulle siitä, että mun koko elämä on lahjaa Jumalalta ja hän on antanut mulle tehtäväksi käyttää sitä (yhdessä hänen kanssaan) niin kuin nuo taloudenhoitajat hoitivat isäntänsä omaisuutta.

Mun elämä on lopulta Jumalan omaisuutta, mutta saan käyttää sitä ja ”sijoittaa” mun elämää niin, että se kenties joskus tuottaa jotain. Vaikka sijoittaisin välillä typerästi, niin sekin on parempi, kuin se, että hautaisin mun elämän maahan ja kieltäytyisin kokonaan elämästä.

Muokkaus:
Kirjoitin ehkä tiukasti, mutta tuntuu siltä, että kirjoitin itselleni, sen mitä tarvitsi. Jotkut ajatukset selkiytyvät vasta, kun niistä alkaa kirjoittaa.