Jumala on luonut minut elämään ja olemaan yhteydessä häneen. Kuitenkaan hän ei voi elää puolestani, enkä voi siirtää vastuuta omasta elämästäni Jumalalle. Jumala on luonut minut elämään, mutta silti minun on elettävä elämääni itse. Hän on luonut minulle jalat, mutta minä olen se, joka kävelen. Jumala ei tee asioita puolestani, vaan tahtoo tehdä niitä kanssani ja kasvattaa minua ”kävelemään itse”.
Yritän selittää, mitä tarkoitan.
Muistan vaiheen joskus nuorempana, kun olin kuullut paljon opetusta Jumalan äänen kuuntelemisesta ja halusin tietää joka asiassa Jumalan ”mielipiteen”. Kaupassakin yritin kysyä Jumalalta ostanko tämän vai tuon jutun ja sitten painiskelin paljon sen kysymyksen kanssa, että mikä lopulta on Jumalasta ja mikä vain omaa mielikuvitustani. No, voitte kuvitella oliko siinä mitään järkeä ja olinko vähän hukassa itseni kanssa
Sitten kun jossain valintatilanteessa kysyin Jumalalta hänen tahtoaan, niin hän kysyikin multa, että ”mitä sä itse tahdot”. Se pisti ajattelemaan, ja pistää yhä.
Nyt ehkä sanoisin pari juttua sille ”nuoremmalle itselleni” tai niille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä silloin. Niille, jotka haluaisivat kovasti kuulla Jumalan äänen, jotta voisivat elää Jumalan tahdossa ja johdatuksessa. Ja ovat ehkä vähän hukassakin.
Jumala on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa ja se riittää. Raamattu on Jumalan puhetta sydämelle, sieltä opitaan tuntemaan hänet ja hänen tahtonsa. Sieltä ei tosin löydy vastausta kysymykseen valitsenko tänään sinisen vai ruskean hameen. Itseasiassa moneen kysymykseen sieltä ei löydy suoraa vastausta, mutta Raamatusta löytyy kuitenkin millainen Jumala on. Ja tavallaan se on jo vastaus. Kun tuntee hänet, tuntee ehkä, mitä hän tahtoo.
Ja joo, tiedän toisaalta, että on hienoa kuulla Jumalan ääntä ja hän on luvannut puhua meille ja puhuu. Monesti olen saanut ihmetellä sitä. Mutta minulla on toisaalta myös se kokemus, ettei ole hyvä ”paeta vastuuta” kysymällä Jumalalta juonko tänään maitoa vai piimää.
Jumala on luonut minut ja minulla on unelmia, oma tahto, kyky tehdä päätöksiä, kyky ajatella jne., kaikki Jumalan luomaa. Ja kun ne on hänen luomiaan ominaisuuksia, niin eikö hän halua, että minä opettelen käyttämään niitä?
Kristityissä piireissä puhutaan paljon myös siitä, että minun oma tahtoni ei ole Jumalan tahto ja se on ihan totta. Nuorempana minulla ei kuitenkaan ollut se ”oma tahto” niin vahva ja kun kuulin tällaista opetusta, ajattelin, että sillä, mitä minä tahdon ei ole merkitystä ja oma minuus pitää jotenkin kuolettaa. Mutta ei se niin ole.
Me ei olla marionetteja, joita Jumala ohjailee vetämällä naruista. Mulla oli ehkä joskus sellainen kuva Jumalasta.. ja ajattelin, että mun pitää vaan jotenkin suostua ohjailtavaksi. Jumala ei kuitenkaan ole nukketeatterin ohjaaja, emmekä me marionettejä.
Me ei olla edes koiria, hevosia tai muita eläimiä joiden on opittava tottelemaan omistajansa käskyjä saadakseen palkinnon. Ei, vaan me olemme ihmisiä, omia persooniamme, jotka Jumala on itse luonut sellaisiksi, kuin olemme. Ja hän tahtoo, että kasvetaan vielä enemmän omiksi itseksemme, sellaisiksi, millaisiksi hän on meidät tarkoittanut. Hän haluaa, että me ”opitaan kävelemään” itse.
Näitä asioita sanoisin sille hukassa olevalle nuoremmalle itselleni, joka tuskailee ja yrittää kuulla Jumalaa. Rohkaisisin nuorempaa itseäni elämään. Myös sen haluaisin sanoa itselleni, että me ei voida siirtää Jumalalle vastuuta niissä päätöksissä ja valinnoissa, joita eteen tulee. Jumala antaa viisautta kyllä, kun sitä pyydetään, mut silti meidän on itse elettävä elämää.
Jossain elämänvaiheessa rukoilin tosi kovasti, että Jumala vastaisi selvästi ja antaisi selkeän toimintasuunnitelman, mutta tietenkään sellaista ei kuulunut. Nyt ymmärrä, että se on ihan hyvä, että välillä saa itse harhailla sumussa ja oppia luottamaan.
Raamatussa puhutaan taloudenhoitajista, jotka saivat isänniltään rahaa. Osa sijoitti sen ja se raha tuotti voittoa, mutta yksi kätki sen maahan. Vertaus puhuu minulle siitä, että mun koko elämä on lahjaa Jumalalta ja hän on antanut mulle tehtäväksi käyttää sitä (yhdessä hänen kanssaan) niin kuin nuo taloudenhoitajat hoitivat isäntänsä omaisuutta.
Mun elämä on lopulta Jumalan omaisuutta, mutta saan käyttää sitä ja ”sijoittaa” mun elämää niin, että se kenties joskus tuottaa jotain. Vaikka sijoittaisin välillä typerästi, niin sekin on parempi, kuin se, että hautaisin mun elämän maahan ja kieltäytyisin kokonaan elämästä.
Muokkaus:
Kirjoitin ehkä tiukasti, mutta tuntuu siltä, että kirjoitin itselleni, sen mitä tarvitsi. Jotkut ajatukset selkiytyvät vasta, kun niistä alkaa kirjoittaa.
Puoli tuntia päivässä 